Bula ja Vinaka vaka Levu Fiji

Eli Moi ja Kiitos todella paljon Fiji!

Ja niin se on vaan käynyt, että ensimmäinen viikko kaukomailla on vietetty ja on aika lähteä kohti uusia seikkailuja. Fijin paratiisi on siis jätetty taakse ja täältä Hong Kongin lentokentältä otetaan suunta kohti Bangkokia ja huomenna aamulla Cambodiaa.  Pahoittelen kovasti informaatiokatkosta; näyttää pahasti siltä, että lupaukseni (sekä teille että itselleni) siitä, että päivittelen kuulumisiani usein on mennyt päin mäntyä jo näin alkumetreillä. Tähän on kuitenkin ihan hyvä syy, johon palaamme hetkisen kuluttua, mutta pahoittelen kovasti ettei minusta kuulunut viikkoon mitään. Ymmärrän mahdollisen huolenne varsinkin kun kyseessä on aika helposti itsensä tuttuihinkin paikkoihin kadottava yksilö. Täällä kaikki on siis kuitenkin hyvin. Ruokaa on mahassa ja olen ilmeisesti oikeassa paikassa. Vähänhän sitä sai taas taistella Hong Kongin ihmispaljoudessa ja kirota hymyilykulttuurin alimpaan maanrakoon kun "yes mam" -neuvonnat saivat väsyneen reissaajan turhautuneisuuden partaalle. Silmät eivät meinaa pysyä auki, aivot eivät oikein tiedä millä aikavyöhykkeellä sitä viiletellään ja näytän kyllä ihan totaalliselta reissupummilta silmäpusseissa, likaisissa lättähiuksissa, haisevissa gladiaattorisandaaleissa ja koko vaaleassa erähousuilla höystettynä olomuodossani. Silti olo on kaikki ympäristötekijät huomioon ottaen ihmeen onnellinen.

Toisaalta tuntuu tosi oudolta, että olen ollut matkalla jo puolitoista viikkoa, koska aika Fijillä meni kuin siiivillä, mutta toisaalta tuntuu olevan iäisyys siitä hetkestä kun itku kurkussa näpyttelin viimeisinä suomiminuutteina jäähyväistekstiä. Matkapäiväkirjaan sivuja on kertynyt jo 17 ja päässä on vielä paljonpaljon enemmän uusia muistoja joita vaalia. 

Nyt on aika palata hetkeksi siihen hetkeen kun nousin ensimmäiseen koneeseen. Katsoin ulos lentokoneen ikkunasta ja kuulokkeista Bob Marley lähetteli letkeitä reggaerytmejä tajuntaani. Vähän jo alkoi hymyilyttää ja oli sellainen fiilis, että tästä se sitten lähtee: Maailmanvalloitus. Ensimmäinen lentomatka Finnairin kanssa meni ihan mukavasti lukuunottamatta sitä, että joku päätti heittää laatat takanani olevalla penkillä joskus aamuyön hämyisinä tunteina. Ei mikään ihan hirveän mukava herätys. Mutta onneksi käytävälläni päivystävä stuertti oli oikein mukavaa katseltavaa, joten aika meni oikein rattoisasti. Sitä ei silloin vielä oikein tajunnut, että on oikeasti matkalla oikeasti aika "kauas pois, sinne mis on lämmin ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu-uuu". En tienny yhtään mitä odottaa. Ei sillä, että tietäisin sitä kyllä vieläkään. Jokainen päivä on pieni uusi ratkaisematon mysteeri. 

Matkaan iloisena!

Mikään ei kyllä voita sitä fiilistä kun istuskelee täpötäydessä ilmassa liitävässä peltipurkissa edessä liian pieni jalkatila ja vieressä luultavasti kirkuva lapsi ja tietää, että toisesta päästä löytää jotain aivan uutta ja mahtavaa. Hengitys virtaa vapaasti ja olo on niin keveä, ettei varmasti tipahtaisi pilvistä läpi jos hyppäisi ulos koneen ilkunasta. (Älä huoli äiti, en kokeillut tätä vielä.) Oli mahtavaa istua koneessa tietäen, ettei oikeastaan matkusta yksin vaan kaikkien teidän kanssa, jotka lähettitte mulle vielä kentälle onnea matkaan viestejä tai edes vähän ajattelitte, että toivottavasti se Riina selviää siellä maailmalla. Kyllä silloin sai jo antaa itselleen luvan hymyillä. 

Perillä iloisena! 

Hong Kongin välilasku osoittautui kokemusrikkaammaksi 25 tunniksi, kuin olisin koskaan voinut uskoa. Aika hyvin iskeytyi todellisuus päin lärviä kun lähdin ihmismassan mukana valumaan ulos koneesta ja terminaaliin piti liikkua junalla. SIIS JUNALLA? Eihän sitä voinut kuin nauraa ääneen kun aivan täysin kujalla tavalsin eteenpäin toivoen, että se on oikea taktiikka löytää oikeat paikat. Tähän asti tämä taktiikka on ollut kyllä aivan lyömätön. 

Lopulta harhailin itseni oikeaan terminaaliin ja löysin Delonin. Delon ja hänen ystävänsä Toshihiko näyttivät minulle Hong Kongia ja kävimme jopa vierailulla Aasian Las Vegasissa Macaussa. Macaun kasinot olivat suoraan kuin elokuvista. Toshihiko opetti DJ:n pikaoppitunnilla ja kertoi tutuistaan Snoop Dogista ja Sean Paulista. Siinä sitä taas ihmeteltiin, että minnehän sitä on nyt tultu. Ihmisiä oli ihan superpaljon ja rakennukset olivat valtavan korkeita ja suuria. On muuten aika jännää, ettei melkein missään kiinalaisessa rakennuksessa ole kerroksia 4, 14, 24 yms. koska neljä on epäonnen numero. Ruoka oli hyvää ja söin muun muassa meduusaa ja possunkorvaa. Nam! Molemmat ateriani söin puikoilla, vaikka tarjoilija yritti hetken touhuani seurattua tarjota minulle haarukka ja veistä hymyillen ja nyökytellen, mutta minähän en luovuttanut! Seuraavana päivänä olikin aika harhailla itsensä ja rinkkansa oikeaan koneeseen ja lähteä kohti Fijiä. 

Vessa veti itsensä?! Hämmentää edelleen.

Delon!

 ETSI NELOSET! 

Voi Fiji Fiji Fiji. Mistäköhän sitä alottaisi? No aloitetaanpa vaikka siitä, ettei minulla ollut harmaintakaan havaintoa, mitä aion Fijillä tehdä kun pamahdin lentokentälle. Voin sanoa, että se oli yksi jännimmistä tuntemuksista, mitä olen tähänastisessa elämässäni kohdannut. Pakko myöntää, että hetken välähti kyllä silmissä epätoivo ja mietin, että olenko oikeasti seonnut ihan lopullisesti. Myös jet lag painoi pahasti päälle. Perääntyminenkään ei ollut enää mahdollisuus, joten ei auttanut kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Erään matkatoimiston lähetti nappasi minut harhailemasta kentältä ja kohta olin tehnytkin diilin saarihyppelystä. Kahdeksan päivää, viisi saarta ja sydämeni jäi Fijille. 

 Käskystä! 

 Privaattikyyti Manan saarelle 

 VESI!!! 

Ensimmäiset kolme yötä vietin Manan saarella dormissa niin kuin kaikissa muissakin paikoissa. Valloitusmatkani ensimmäiset dormmatesit olivat Sarah ja Nadine Saksasta ja britti Jan. He osottautuivat mitä loistavimmiksi tyypeiksi niin kuin muutkin Manalla myöhemmin majailevat reissaajat. Sää oli mitä loistavin, aamupalaa syötiin turkoosin meren äärellä palmunlehtien havistessa tuulessa ja maisemat olivat niin uskomattoman henkeäsalpaavat ettei niitä voi sanoin kuvailla. Hengailimme beachilla, patikoimme kulkukoirien kanssa kukkuloille ja Sarahin kanssa kiersimme koko saaren ympäri. Olo oli kaikilla tavoilla hyvin onnellinen. Ehdin myös saada pahan nestehukan, polttaa päänahan, rikkoa molemmat isovarpaat, saada jalat täyteen mustelmia,iskeä hampaat kivuliaasti melkein huulesta läpi ja muut miettivät miten aina vain hymyilin. Mutta eihän Fijillä voi olla surullinen. Kolmeen päivään mahtui yhtä sun toista juhlaa ja eron hetki oli haikea. 

 

 Kukkulalle Ohoi!

 Mun eka koti maailmalla. 

Limboa

 Synttärisankari Sarah <3

 Jan ja legendaarinen kissapaita

 Dormmates

Takapiha <3 

 Kookoskoruja tehtiin kanssa 

 Tässä lopputulos

Rakastan näitä lapsia! 

 My Fiji guys! Omistivat esityksen mulle. 

Hautaan itseni hiekkaan = en lähde koskaan  

 Evan :) 

Sitten alkoikin ihanat sateenpäivät ja minun ultimaattinen neljä saarta neljässä päivässä saarihyppelyni. Minua ympäri saaria kuljettavan veneen henkilökunta muisti minut loppuviikosta jo nimellä, koska olin aina niin totaallisen kujalla kun yritin päästä uuteen kohteeseen. Jotenkin sitä vain aina ajautuu oikeaan paikkaan kuitenkin. Bountylla näin rapuja, vauvakilppareita ja kävin yöuinnilla sateessa, Nambualla tapasin ihmisä kaikkialta maailmasta, White Sandyllä kävin sukeltamassa Manta Rayden kanssa (ne on sellasia viisi metriä leveitä möllyköitä) ja yksi jopa läpsäytti minua ja ihanasta luonnonmukaisesti ja Kuatalla kävimme Vickyn kanssa sukeltamassa riuttahaiden kanssa. Sattuu, että tiivistän kahdenkymmenen sivun sepustukset pariin lauseeseen, mutta jos en niin tekisi niin tämä teksti koskaan tulisi silmienne alle. Sitähän sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten annetaan sananlaskun puhua puolestaan: 

BOUNTY ISLAND:

 Rrrrrapu Bountylla

 Vesisade vähän harmitti..

NAMBUA LODGE:

Nabua logde

 Kavaa!  Ja joo, kyllä mulla on vaatteet päällä..

 Patikoin vähän ajankuluksi

 Tällaisia 

maisemia löysin

 Nambua 

kavereita

 Sit mennään taas. 

WHITE SANDY: 

Patikoitiin Honeymoon beachille

 Bula song

 Jai otti musta kameralla kuvia! 

 Tässä Jai :) 

KUATA:

 Aallot kaatoivat mut veteen kun tulin haisnorklauksesta. Kastuin vähän. 

 VICKY & ANDY <3

 Jätin viestin Kuatalle.

Mikä sitten teki Fijistä niin ainutlaatuisen näiden hyvinhyvin tiivistävien kuvailujen lisäksi? Tässä vielä pari esimerkkiä:

FIJITIME: ei aikaa, ei kiirettä, ei stressiä, ei pakkoa tehdä mitään..

MAISEMAT JA LUONTO: Kukapa ei haluaisi herätä joka aamu postikortissa? turkoosi vesi, meren kohina, palmut, kookospähkinät, kukkien tuoksu, papaijat, ananakset, riippumatot, valkoinen hiekka, polttava aurinko, sade..

ERISTYNEISYYS: Akku loppu, ei sähköä, ei verkkoa, ei nettiä, ei tv:tä, ei elektroniikkaa, ei autoja, ei teitä, ei turistikauppoja, ei muitakaankauppoja, ei aurinkorannalla loppuneen tilalle

VIIHDE: synttärit, kilpailut, kavajuhlat, tulitanssi, kookoskorut, laulu, tanssi, musiikki

ERILAISET KULTTUURIT JA IHMISET: maailman ihanimmat fijiläiset, lapset, uudet ystävät, erilaiset ihmiset, Sarah, Jan, Nadine, Dominique, Andrew, Evan, Jacob, Noel, Louise, Micol, Zi, Jai, Napoleon, Vicky, Danny, Pete, Andy, Nemo, Gaby, Tom.. 

FIJIFIJIFIJIFIJIFIJI <33 

Varvaskuvien vihaajille:

Ä

 Heippahei Fiji :) 

Riina